Koronaviruksen vaikutukset verkkokauppa­tilauksiin

Koronaviruksen vuoksi yhteiskuntamme on nyt rajun muutoksen kourissa. Verkkokauppojen tilausmäärät yleisesti eivät tällä hetkellä kuitenkaan näytä hiipuneen.

Digitaalinen kauppa vaikuttaa yleisesti ottaen tällä hetkellä olevan yksi pandemia-ajan koettelemuksista parhaiten selvityneistä sektoreista. On toki totta, että myös verkkokaupan piirissä löytyy suuria voittajia kuin myös niitä erikoiskauppoja jossa nyt käsillä on hyvin haasteelliset ajat.

Näytä artikkeli

Axlalla olemme saaneet paljon kysymyksiä tilanteesta uteliailta asiakkailta ja yhteistyökumppaneilta. Seuraamme tällä hetkellä erityisen tarkkaan omia mittareitamme – verkkokauppatilausten lähetysmääriä. Ihmiset viettävät nyt mahdollisimman paljon aikaa kotona ja se vaikuttaa yleisellä tasolla positiivisesti tilausmääriin.

Oheisessa kuvassa näkyy viimeisten viikkojen tilausmäärien kehitys. Tilausmäärät ovat ensireaktion jälkeen normalisoituneet ja lähteneet itse asiassa taas nousuun. Uskommekin, että vallitseva tilanne tulee heijastumaan yleisesti positiivisesti verkkokauppatilauksien määriin.

Axlalla kaikki toiminta on voinut jatkua normaalisti ja seuraamme tottakai jatkuvasti viranomaisten antamia suosituksia. Haluamme rohkaista kaikkia yrittäjiä miettimään omia vahvuuksiaan ja tutkimaan digitaalisen kaupan mahdollisuuksia oman liiketoiminnan tueksi. Axla on täällä auttamassa Teitä, ota yhteyttä mikäli haluat keskustella!